Päärakennus

Arkkitehti Olavi Kivimaan suunnittelema mestariteos

Aijasahon Tilan päärakennus on valmistunut vuonna 1959. Sen suunnittelun ytimessä on ollut luonnonvalo, joka kulkee ikkunasta toiseen läpi vuorokauden. Jokainen yksityiskohta on tarkkaan suunniteltu ja piirretty yksittäisiä ikkunankarmeja myöten ja talon lattiaan asennettiin tuolloin erikoisena ratkaisuna pidetty lattialämpöputket, jotka vielä tänäkin päivänä tuovat lämmön avariin tiloihin.

Vuokraamme taloa kokonaisuudessaan, emme yksittäisiä huoneita. Käytössänne on talon lisäksi pihan aktiviteetit ja otamme Teidät mukaan mielellämme myös maatila arkisiin askareihin. Kerro siitä meille tilauksenne yhteydessä.

Juhlasalit

Päärakennuksen juhlasalit sijoittuvat tilalla kauniisti peltomaiseman ympärille. Vanhat ikkunalasit tekevät ikkunoista maalauksellisia, niistä tulviva luonnon elämä ja valo luo jokaiseen juhlaan omaleimaisen muiston. Salit ovat helposti muunneltavissa monenlaisiin tarpeisiin ja seiniä koristavat vaihtuvat taidenäyttelyt, joita vieraat voivat omatoimisesti katsoa.

Sallittu henkilömäärä talossa on max. 50, mutta esimerkiksi talviaikaan, kun veranta ei ole käytössä, henkilömääräsuositus 40.

Saunatilat

Alimman kerroksen tiloista löytyy suihku, sauna ja suuri uima-allas. Altaan vesi on vilpoista, mutta erikseen pyydettäessä se lämmitetään. Lämmitysmuotona toimii hakekattila, joten lämmitys pitää aloittaa muutamaa päivää aiemmin. Otathan tämän huomioon varatessanne tiloa. Lämmitys vaatii meiltä aktiivista työtä, joten se on verkkokaupassa omana lisäpalveluna. Jos viileä vesi ei haittaa, altaassa voi uida ilman lämmitystäkin. Sitä huolletaan jatkuvasti, joten se täytää hygieniavaatimukset.

Tila on sopiva 8-12 henkilölle kerrallaan.

Samasta kerroksesta löytyy suuri pyykkihuone isolla pyykkikoneella varustettuna, takkahuone sekä kuntosali, josta on penkki, kyykky-teline, talja ja nyrkkeilysäkki.

Keittiö

Keittiö on suunniteltu siten, että tiloissa voi käytännöllisesti valmistaa isompiakin määriä ruokaa. Tila on tarkistettu terveystarkastajan toimesta ja se on erittäin siistiksi todettu. Kaikki tasot ovat laadukasta kivimateriaalia ja upean ilmeen antaa keittiön tiiliseinä, joka kertoo vieraillemme talon jyhkeydestä. Keittiön on suunnitellut sisustusarkkitehti Leena Kalliola.

Astiasto löytyy 50 henkilölle vaaleana sekä tummana versioina. Sama määrä on juomalaseja ja tummia sekä vaaleita haarukoita. Ohjeet kodinkoneisiin löytyvät keittiöstä. Toimitamme vuokratilaisuuksiin myös lähialueiden yrittäjien valmistamia upeita ateriakokonaisuuksia eli jos haluat lomailla ilman huolta ruoasta, kerro siitä meille varauksen yhteydessä ja toimitamme ruokaa allergiat huomioiden.

Yöpymistilat

Talon makuuhuoneet ovat suuria ja rauhallisuuden tyyssijoja. Jykevä seinärakenne saa aikaan sen, että ulkomaailman äänet jäävät lähes kokonaan kuulumattomiin. Tilaviin makuuhuoneisiin voi pedata perhepedin tai sitten nukkua omassa rauhassa nauttien ympäröivästä taiteesta.

Lakanat eivät kuulu majoituksen hintaan, mutta mielellämme me petaamme teille valmiiksi sängyt toiveidenne mukaiseseti. Lakanat voi lisätä varauksen yhteydessä ja lisätietoa kohtaan voitte laittaa, mikäli teillä on toive esimerkiksi perhepedistä.

Muistathan varauksen yhteydessä

 

-kertoa meille toiveistanne palveluiden suhteen, esim. lakanat, ruoka, elämykset

-kysyä paikallisista nähtävyyksistä ja aktiviteeteista

TÄRKEÄÄ! Tilan päätoimiala on maanviljely ja sen myötä erilaiset työt saattavat näkyä tai kuulua päiväsaikaan ja sesonkiaikaan joskus myös öisin pihapiirissä. Koneet ovat suuria, joten työmaa-alueella ei saa liikkua, ellei meidän kanssa ole siitä asiasta erikseen sovittu Alue on rajattu varoituskyltein.

Yhteystiedot