Eveliina
Olen koulutukseltani muusikko (AMK), pääinstrumenttini on viulu ja erikoistuin opinnoissani orkesterin johtamiseen. Jatkoin valmistumisen jälkeen kapellimestariopintojani mestarikursseilla ja olen saanut oppia monelta alan mestarilta. Viimeiset vuoden tein opintojani kulttuurirahaston apurahan turvin Panula-akatemiassa.
Korona muutti myön minun suunnitelmiani esiintyvänä taiteilijana ja aloitin maisteriopinnot Jyväskylän yliopistossa syksyllä 2020, pääaineena musiikkitiede. Tästä inspiroituneena kirjoitan blogia, jota pääset lukemaan täältä. Yhdistän blogissani taidelähtöisen ajattelun mahdollisuuksia yhteiskunnan innovaatiokyvyn, luovuuden ja luontosuhteen välisessä vuoropuhelussa.
”Voisiko taiteella olla tässä yhteydessä mahdollisuus tuoda uusia näkökulmia tehokkuuteen ja kuluttamiseen keskittyvässä yhteiskunnassamme? Tutkimustulokset ovat osoittaneet nimittäin jo sen, että yritykset, joiden liiketoiminnassa taide oli keskeinen osa organisaatiokulttuuria, ohjasivat liiketoimintaansa kohti kestävämpää luontosuhdetta ja kunnioittivat toiminnassaan enemmän mm. paikallisia kulttuuriarvoja (Laszlo Z. & Doirean W. 2016). Eveliina Aijasaho / Taiteen mahdollisuudet / Avaussanat

Ura
Heti valmistuttani perustin oman yrityksen, jonka toimessa olen opettanut, esiintynyt muusikkona ja tehnyt töitä kapellimestarina. Taidealan yrittäjyys oli alkuun vuonna 2008 harvinaisempaa, mutta nyt siitä on tullut yksi varteenotettava baihtoehto jo opiskeluvaiheessa freelance-muusikkona toimimisen tilalle.
Koska käsissäni soi useampi instrumentti ammattitaitoisesti, olen tehnyt kanttorin viransijaisuuksia Jyväskylän seurakunnassa musisoiden urkujen lisäksi viululla, kitaralla, pianolla sekä laulaen. Työssäni olen saanut mahdollisuuden suunnitella musiikkia elämän tärkeisiin hetkiin ja näin nähnyt musiikin voiman esimerkiksi surutyössä ja ilon hetkissä. Työnkuvaani on kuulunut myös kuorojen ja soitinryhmien johtaminen sekä messumusiikin suunnittelu.
Opintojeni aikana olen johtanut Mikkelin, Jyväskylän ja Lappeenrannan kaupunginorkestereita sekä Kirkkonummen kamariorkesteria. Pääsin opintojeni minua myös ulkomaille johtamaan, jossa johdin mm. Pazardjikin kaupungiorkesteria sekä Hoffin sinfoniaorkesteria. Olen toiminut assistenttina mm. Espoon sinfoniaoreskterissa, Sinfoniaorkesteri Vivossa sekä Silta-jouset -orkesterissa. Minua on opettanut mm. akateemikko Jorma Panula, Würzburgin musiikkikorkeakoulun professori Ari Rasilainen sekä Helsinki Metropolia Orkesterin kapellimestari Sasha Mäkilä.
Pitkäaikaisin yhteistyökumppani on Jyväskylän yliopiston sinfoniaorkesteri, jota olen johtanut vuodessta 2008 lähtien monissa eri projekteissa. Tällä hetkellä toimin taiteellisena johtajana Uusi Jyväsykylä Ensemblessä (UJE), jonka musisointia tullaa tulevaisuudessan kuulemaan myös Taidefarmin salissa. Sen lisäksi olen toiminut kapellimestarina Suomalaisen musiikkikampuksen orkesterissa, Puhkupilleissä sekä Jyväskylän puhallinorkesterissa.
”Toivon täällä esiin tuodun tieteellisen tiedon, avoimen pohdintani ja mahdollisesti niiden myötä syntyvien keskustelujen vahvistavan ja rakentavan vakaampaa pohjaa taiteelle pysyvänä sekä merkittävänä osana yhteiskuntamme tulevaisuuden suunnitelmia. Vaikka lähtönäkökulma on tämä, tarkotukseni ei ole kuitenkaan kirjoittaa vain taiteen tekemisen ja olemassaolon tärkeydestä. Tarkastelen taidemaailman toimintaa myös kehittävällä otteella esittämällä uusia näkökulmia tämän päivän taiteilijuuteen ja ehdottamalla ratkaisuja olemassa oleviin haasteisiin.
Taiteellinen maailma/Avaussanat, Eveliina Aijasaho
”Ennen kuin jatkan pohdintaa pidemmälle, tahdon avata sitä motiivia, mikä minut on taiteilijana vienyt tarkastelemaan liiketaloudellista näkökulmaa ja miten olen yhdistänyt sitä taiteellisen ajatteluuni. Olen opinnoissani syventänyt osaamista energia- ja ympäristötekniikan opintojaksoin, sillä perheessämme on maatilayritys. Tavoitteemme on kehittää toimintatapojamme ympäristöystävällisemmiksi. Opintojeni myötä tutustuin kirjaan Energian Aika (Partanen, R & Suokko A. 2017), jossa tarkasteltiin lähemmin talouskasvua ja siihen suoraa luvuin osoitettavaa lisääntyvää energiantarvetta.
Blogista Taiteellinen maailma/Taiteen mahdollisuudet, Eveliina Aijasaho
Minä ja maatalous
Olen mukana aktiivisesti Aijasahon Tilan kehittämisessä. Kun Taidefarmin puolella keskityn taidepalveluliiketoiminnan muotoiluun, maatilan puolella erikoisosaamiseni on ympäristöystävällisten viljelyratkaisujen löytäminen.
Olen perehtynyt energia – ja ympäristöteknisiin kysymyksiin kouluttautumalla mm. Jamkin avoimen puolen opinnoissa. Yksi kurssikokonaisuuksista oli Tulevaisuuden energia -ja liiketoimintaratkaisut, jonka myötä tein tilalle suunnitelman siitä, miten vastaamme tämän ajan energiateknisiin haasteisiin.
Erityisen tärkeätä olisi mielestäni tutkia ja nähdä, millainen energiapotentiaali meillä jää tällä hetkellä hyödyntämättä esimerkiksi biokaasun tuotantoon liittyen. Maanviljelystä syntyvien sivuvirtojen hyödyntäminen voisi olla ratkaisu erityisesti raskasta liikennettä ajatellen. Seuraan jatkuvasti alan kehitystä, kouluttaudun ja pyrin näkemään meidän tilan potentiaaliset ratkaisut ilmastokysymyksiin liittyen.
Olen kehittänyt tilaamme mm. tutkimalla erilaisia maanparannuksen mahdollisuuksia. Sen lisäksi olemme aloitteestani siirtyneet kaksi vuotta sitten kuivaamaan viljaa aurinkoenergialla. Aurinkosähköä riittää kesäisin myös matkailijoiden tarpeisiin. Tulevina vuosina kehitän tilallamme hiilensidontaa mm. parantamalla metsänhoidon suunnitelmaa. Tavoitteemme on siirtyä mahdollisimman pian ympärivuotisen maanpeittokasvin käyttöön pelloillamme. Tämä mahdollistaa hiilensidonnan maaperään.
Osaamiseni on monialainen ja seuraan aktiivisesti myös maailman tapahtumia. Huomaan usein keskustelevani syvällisesti niin energiateknisistä ratkaisuista kuin humaaneista tämän ajan haasteista. Katson maailmaa sukupuolentutkimuksen silmin, joka on ollut suuri osa opintojani yliopistossa. Sen lisäksi olen tehnyt opintoja johtajuuteen liittyen.
Yksi tärkeä osa minua on hahmottaa maailmaa myös niiden silmin, jotka ovat jääneet näkymättömiin ja tästä yksi esimerkki on luottamustehtävä Jyväskylän seurakunnassa. Vietän jokaisen joulun jakamalla satoja kasseja ruokaa niille, joiden elämä on tässä ajassa haastavaa. Herään joka päivä sillä asenteella, että maailman parantaminen humaanista sekä luonnon näkökulmista on yksilötasolla merkittävällä tavalla mahdollista. Liputan erityisesti tasa-arvon puolesta, sen kaikista muodoista, kuten sukupuolten, rotujen ja alueellisen yhdenvertaisuuden näkökulmista.
Vapaa-aikana minut tavoittaa voimaharjoittelun parista ja metsästä samoilemasta.
Nauti matkastasi sivustolla ja muutenkin!
Toivoo
Eveliina Aijasaho
Taidefarmin toimitusjohtaja
Aijasahon Tilan yrittäjä
Esiintyvä taiteilija, kapellimestari ja viulisti
.