Portfolio

Eveliina Salonen / portfolio

By 14/04/2023 6 helmikuun, 2026 No Comments

Taiteilijan sana:

”Miksi korostan naista säveltäjänä? Sukupuolen tuominen esiin on tästä näkökulmasta on edelleen perusteltua: suurin osa meidänkin soittamasta ja kuulemasta musiikista on aikojen saatossa hyväksytty kaanoniin historian määräämin perustein ja näin ollen osa on jäänyt ulkopuolelle. Tästä ei voi ketään syyttää tai syyllistää. Kuitenkin vain tietoisten valintojen ja tekojen kautta voimme muokata ohjelmistoa vastaamaan tätä aikaa. Sen vuoksi työskentelen itse jatkuvasti muusikkona marginaaliin jääneiden säveltäjien teosten parissa. Omasta taustastani löytyvät yliopistossa tehdyt sukupuolentutkimuksen perusopinnot, joten mikäli aihe kiinnostaa, voin mielelläni jakaa tähän mennessä löydettyjä näkökulmia. 

Minulle taiteilijana olennainen kysymys on aina ollut se, olemmeko me passiivisesti kuulijoita vai kuuntelemmeko aktiivisesti musiikin motiivia, joka tuo meille uusia tartuntapintoja ja näkökulmia elämäämme? Mitä monipuolisemmin kuulemme musiikin kautta erilaisia maailmoita ja mielikuvia, sitä enemmän ymmärrämme ympäristöämme ja toisiamme. Ja mikäli kaikkien äänet kuuluvat musiikissa, sitä enemmän se koskettaa ihmisiä henkilökohtaisella tasolla. Musiikin kuunteleminen on erittäin monimutkainen prosessi ja emme edes vielä tiedä, miten se vaikuttaa meihin. Jos esimerkiksi tottuisimme monipuolisemmin eri harmonioihin, voisiko se helpottaa meitä oppimaan uusia kieliä ja olemaan avoimempia eri kulttuurien kohtaamiseen? Tätä orastavaa näkyä pohditaan jo musiikin aivotutkimuksen kentällä.

CV_Eveliina_Salonen

Portfolio_Eveliina Salonen

Leave a Reply